Siirry pääsisältöön

Kelan kanssa tappelua ja muita häiriöitä...

Paniikkihäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja keskivaikea masennus.
Nämä kaikki ovat oikeastaan touretten provosoimia, aikojen saatossa puhjenneita.
Ihan ensimmäisen paniikkikohtauksen sain vuonna 2003.

Jälkeenpäin olemme todenneet, että siihen aikaan tehty epäsäännöllinen vuorotyö, ylipitkine vuoroineen todennäköisesti laukaisi tilanteen lopullisesti.

Yleistynyt ahdistuneisuushäiriö ja keskivaikea masennus on todettu 2010.


Oireet ovat aaltoilleet vuosien aikana, välillä on ollut parempia aikoja ja välillä...no ei-niin-hyviä-aikoja.
Mutta nyt viimeinen vuosi on ollut yhtä helvettiä, niiden suhteen. Ja se taas johtuu kaularangan tilanteesta. Ahtaumat ja pullistumat estävät ravinteiden ja hapen ja kaiken mitäsiellänytikinäonkaan liikkeen aivoihin ja pois. Jatkuvat säryt ja puutumiset ja minimaaliset yöunet vaikuttavat kaikkeen, tietysti pahentavasti.
Touretten takia aivojeni dopamiini ja seratoniini aineenvaihdunta on muutenkin erittäin herkkä reagoimaan kaikkeen. Ja nyt ne sitten eskaloituu.

Käytännössä viimeiset kuukaudet olen ollut täysin kodin vanki ja riippuvainen muiden ihmisten avusta. Esim. kaikki rakkaat harrastukseni ovat jääneet, koska en uskalla lähteä kotoa yksin yhtään mihinkään. Myöskään auton ajamisesta yksin ei meinaa tulla mitään. Tämä käy hyvänä esimerkkinä kokonaisuuteen; kädet ovat ajaessa sellaisessa asennossa, että kaularanka alkaa aiheuttamaan oireita ja heti kun pienikin  ihmeellinen tunne tuntuu jossain kohtaa kroppaa, säikähdän ja se on sitten sitä myöten selvä. Toisin sanoen ylireagoin, ja vaikka sen tiedostan, en mahda asialle mitään.
Kaiken kaikkiaan yksin oleminen tällä hetkellä on todella vaikeaa.

Tätä kaikkea ei yhtään helpota se, että keväästä asti olen saanut tapella Kelan ja Ilmarisen kanssa, olenko työkykyinen vaiko en. Vaikea varmaan arvata, mitä sanovat nämä lääkärit, jotka eivät koskaan ole minua tavanneet?!
Jep. Töihin siitä, hus!
Miten helvetissä voin olla työkykyinen, kun en edes pysty poistumaan kotoa yksin!? Saati olemaan kotona yksin? Ja ai niin kun sitä puukkoakin tulee kaularankaan ensi viikolla, mutta mitäs siitä, töihin vaan!! :D
On tää kyllä kummallinen maa.
Lausunnot työkyvyttömyydestäni olen kylläkin saanut niin työterveyslääkäriltä, psykiatrilta, neurokirurgian erikoislääkäriltä x2 sekä neurologian tohtorilta.
Millään niillä ei ole mitään painoarvoa.


Mutta tiedättekö mitä?
Onneksi meillä riittää uskoa ja toivoa.
Ja varsinkin taistelutahtoa ja SISUA.
Ihan noin vaan ei luovuteta! Tää homma katsotaan loppuun asti perkele!

Uskomme, että vielä jonain päivänä kaikki helpottaa.
Nyt koetellaan, mutta aina voisi olla pahemminkin.
Meillä kumminkin on terveet ja ihanat lapset, loistavat vanhemmat ja isovanhemmat, sisarukset, huikeat ystävät, hyvä koti, rakas kesämökki ja ennenkaikkea toisemme.

Kommentit

  1. Moi JP ja perhe !
    Jään innolla seuraamaan blogia, koska se tuo mulle hyvää mieltä. Ei siinä että olisin jotenkin onnellinen tai huvittunut muiden sairastamisesta. Vaan siitä miten nään kuinka tilanne kehittyy parempaan päin.

    Itselläni on ollut keskivaikea masennus, paniikkihäiriö joka kehittyi ahdistuneisuushäiriöksi. Onko se kokonaan poissa? - voiko se koskaan olla kokonaan pois? - Tällä hetkellä menee vaan paremmin.

    Mä tiedän sen mitä oli olla kodin vanki ja riippuvainen muista. Ja ehkä ne ketkä ei oo kokenu samaa, ei voi koskaan ymmärtää sitä. Ne ihmettelee "no siis mitä, mikset muka voi liikkua?" Eikä sitä pysty oikeen ees selittää. Ei vaan pysty. Mun ensimmäinen paniikkikohtaus on ollut vuonna 2010. Sen jälkeen oon taistellu vaikka missä paskassa - ja taisteluahan tää vieläkin on.
    Mun mielestä on hienoa että säkin jaksat taistella ja toivon sulle kaikkea hyvää. Ja jos mitenkään voin, niin siirrän kaiken sen voiman sulle, mikä sai mutkin voittamaan taistelun sairautta vastaan :)
    Ja jos ikinä kukaan teistä tarvitsee juttuseuraa. Niin tulkaan tsättäilee lärvi kirjassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenny avoimesta kommentistasi. :)
      Nämä ongelmat ovat tosi yleisiä ja on tärkeää, että niistä puhutaan avoimesti. Niihin kun yleensä liittyy niin voimakkaasti häpeä omasta "heikkoudesta", että "miksi mä en jaksa/kykene/pysty".

      Kaikkea hyvää sinulle ja kiva jos tulet uudestaankin lukemaan. :)

      Poista
  2. voimia ja jaksamista

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vitun spermanen läski ämmä mä nain sua perseeseen!

Järkytys! Eikö olekin kamalaa? Joku oikeasti kirjoittaa näin netissä, julkisesti, omalla nimellään?
Tekeekö mieli ilmoittaa jonnekin sopimattomasta sisällöstä?

Ennen sitä, lue eteenpäin.

Kysehän on siis Touretten syndroomasta johon liittyy coprolaliaa (pakonomainen tarve sanoa/toistaa rumia sanoja). Kaikilla sitä ei ilmene, mutta JP:llä se on vahvasti mukana.


Pyydän sinua kuvittelemaan...

Kuvittele, että voisit sanoa tuon otsikon lauseen koska vaan, missä vaan ja kelle vaan.
Lapsesi opettajalle? Kassaneidille? Anopille?
Kuvittele, että et voisi mitenkään estää sitä? Se vaan tulisi suustasi ulos.
Miltä se tuntuisi? Tekisikö mieli vajota maan sisään?

Tekisi.

Kuvittele oikein tarkkaan:
"Vitun spermanen läski ämmä mä nain sua perseeseen."
Puistattaako?

Kuvittele, että sanoisit, huutaisit, vittua monta kymmentä kertaa päivässä. Missä vaan.
Tai kusipäätä, homoa, runkkaria? Kaikkea putkeen minuutin ajan.
Lujaa.
Niin että henki meinaisi loppua.
Kuvittele, että MITÄÄN NÄISTÄ ET TARKOI…

Heippahei.

Mä kuulkaas ajattelin ryhdistäytyä tämän blogin kanssa. Ihan vaikka vaan senkin takia, että tiedän mm. somettomien sukulaisten täällä vierailevan ja onhan se nyt tylsää, kun ei mitään uutta kuulu kuukausiviikkokausiin.
Ollaan myös saatu palautetta, kuinka virkistävää on lukea (tai olisi lukea ;)) tavallisen perheen tavallisesta arjesta. Ilman mitään turhia kiiltokuvia ja filttereitä. Semmoisesta arjesta, mitä meillä suurimmalla osalla suomalaisista on. :)

Eli hei, voin yrittää olla aktiivisempi.
Jokaista uutta juttua en facebookkiin linkkaa, instagramiin ehkä joo..mutta katsotaan. :)

Mitäs meille kuuluu.
Ihan tavallista syyskuuta oikeastaan.
Lasten koulut ovat alkaneet ja ovat hyvässä vauhdissa, JP:n terveys..no...vaihtelee, siitä tarkemmin toisessa postauksessa.
Ja mulla töitä riittää hoitolasten kanssa, ihania minejä ovat.

En muuten tiedä mistä johtuu, mutta mä olen melkein odottanut, että nämä syyskuun aurinkoiset päivät vähenisivät ja tulisi kunnon syksy?! Eihän siinä ole mitään j…

Loma Kotkassa elokuussa 2016

Me olemme mökki-ihmisiä. Ja järvi-ihmisiä. Emme ollenkaan hotelli tai meri-ihmisiä.
Tai niin me ainakin vielä pari viikkoa sitten luulimme.  Kun Jyrkilän Liikenteen taksi kurvasi elokuisena perjantai-iltapäivänä kotipihaamme ja ihana kuski Anna-Leena kantoi kassit auton perään, alkoi reissu, joka aikas pian muutti mielipiteemme; valkoiset lakanat ja valmiiksi katettu aamiainen - eiiiiii sittenkään kovin huono vaihtoehto, aina silloin tällöin. ;)
Viime talvena kotkalaisen Ravintola Vaakun yrittäjä Niina Utter otti meihin yhteyttä.  Hän kutsui meidän koko perheen viettämään kesäistä viikonloppua merikaupunki Kotkaan.  Meidän ei tarvitsisi kuin saapua paikalle, he hoitaisivat loput.  Se tuntui sen verran uskomattomalta, että ihan heti emme uskaltaneet uskoa, saati sanoa lapsille mitään. Pelkäsimme, että jos juttu ei jostain syystä toteudukkaan, he pettyisivät. 
Mutta totta se sitten oli ja niin vain huomasimme istuvamme siinä äsken mainitussa taksissa matkalla Kotkaan.  Jo pelkästään se