Siirry pääsisältöön

Mistä ihmeestä aloittaa?

Ehdotin blogin perustamista häämatkalla ollessamme ja koska JP ei sitä heti suoralta kädeltä tyrmännyt, alkoi ajatus muhia. Mitäs jos kokeilisimme? Mitä asiaa meillä voisi olla muille? Osaisimmeko? Jaksaisimmeko? Tulisiko tästä Tourette-blogi, perhe-blogi, ruoka/leivonta-blogi vai kaikkea sitä suloisessa sekamelskassa?
Meillä ei ole uusimpia tietokoneita eikä kameroita, emmekä todellakaan osaa mitään "hienoa"; tietokone-nörttiys rajoittuu somettamiseen, sähköposteihin ja verkkopankkiin. Emme edes juuri lue toisten blogeja. Emme ehkä osaa kirjoittaa tarpeeksi elävästi, kirjoitusvirheitäkin tulee varmasti.
Mutta silti.. Yritetään.

JP:n tourette oli lähinnä se syy, minkä takia tätä ehdotin; elämä tuon oudon ja osin aika tuntemattomankin sairauden kanssa ei ole aina helppoa. 
Ei hänelle, ei minulle eikä lapsille.
Tätä kautta voisimme tuoda sitä enemmän esille ja kertoa, mistä ihmeestä on kyse. Josko se helpottaisi häntä ja samalla voisi tuoda myös muille sairauden kanssa eläville vertaistukea? Voisin kuvitella, että moni TS-lapsen vanhempi on huolissaan tulevaisuudesta, ja meidän kokemuksista voisi kenties olla hyötyä.
Näin ainakin toivon.

Vaikka TS on iso juttu meidän elämässä, se ei kuitenkaan ole isoin. Siksi tästä ei ole tulossa pelkkää TS-blogia, vaan myös nuo mainitut perhe-elämä, ruoka/leivonta, parisuhde ja kaikenlainen tavallinen, tulee näkymään täällä. 
(...niin paljon kuin mä sanaa "tavallinen" inhoankin... ;) )

Joka päivä emme ehdi päivitellä blogia, mutta tarkoitus olisi kuitenkin pitää tämä "hengissä".


-Pirtsu




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vitun spermanen läski ämmä mä nain sua perseeseen!

Järkytys! Eikö olekin kamalaa? Joku oikeasti kirjoittaa näin netissä, julkisesti, omalla nimellään?
Tekeekö mieli ilmoittaa jonnekin sopimattomasta sisällöstä?

Ennen sitä, lue eteenpäin.

Kysehän on siis Touretten syndroomasta johon liittyy coprolaliaa (pakonomainen tarve sanoa/toistaa rumia sanoja). Kaikilla sitä ei ilmene, mutta JP:llä se on vahvasti mukana.


Pyydän sinua kuvittelemaan...

Kuvittele, että voisit sanoa tuon otsikon lauseen koska vaan, missä vaan ja kelle vaan.
Lapsesi opettajalle? Kassaneidille? Anopille?
Kuvittele, että et voisi mitenkään estää sitä? Se vaan tulisi suustasi ulos.
Miltä se tuntuisi? Tekisikö mieli vajota maan sisään?

Tekisi.

Kuvittele oikein tarkkaan:
"Vitun spermanen läski ämmä mä nain sua perseeseen."
Puistattaako?

Kuvittele, että sanoisit, huutaisit, vittua monta kymmentä kertaa päivässä. Missä vaan.
Tai kusipäätä, homoa, runkkaria? Kaikkea putkeen minuutin ajan.
Lujaa.
Niin että henki meinaisi loppua.
Kuvittele, että MITÄÄN NÄISTÄ ET TARKOI…

Heippahei.

Mä kuulkaas ajattelin ryhdistäytyä tämän blogin kanssa. Ihan vaikka vaan senkin takia, että tiedän mm. somettomien sukulaisten täällä vierailevan ja onhan se nyt tylsää, kun ei mitään uutta kuulu kuukausiviikkokausiin.
Ollaan myös saatu palautetta, kuinka virkistävää on lukea (tai olisi lukea ;)) tavallisen perheen tavallisesta arjesta. Ilman mitään turhia kiiltokuvia ja filttereitä. Semmoisesta arjesta, mitä meillä suurimmalla osalla suomalaisista on. :)

Eli hei, voin yrittää olla aktiivisempi.
Jokaista uutta juttua en facebookkiin linkkaa, instagramiin ehkä joo..mutta katsotaan. :)

Mitäs meille kuuluu.
Ihan tavallista syyskuuta oikeastaan.
Lasten koulut ovat alkaneet ja ovat hyvässä vauhdissa, JP:n terveys..no...vaihtelee, siitä tarkemmin toisessa postauksessa.
Ja mulla töitä riittää hoitolasten kanssa, ihania minejä ovat.

En muuten tiedä mistä johtuu, mutta mä olen melkein odottanut, että nämä syyskuun aurinkoiset päivät vähenisivät ja tulisi kunnon syksy?! Eihän siinä ole mitään j…

Loma Kotkassa elokuussa 2016

Me olemme mökki-ihmisiä. Ja järvi-ihmisiä. Emme ollenkaan hotelli tai meri-ihmisiä.
Tai niin me ainakin vielä pari viikkoa sitten luulimme.  Kun Jyrkilän Liikenteen taksi kurvasi elokuisena perjantai-iltapäivänä kotipihaamme ja ihana kuski Anna-Leena kantoi kassit auton perään, alkoi reissu, joka aikas pian muutti mielipiteemme; valkoiset lakanat ja valmiiksi katettu aamiainen - eiiiiii sittenkään kovin huono vaihtoehto, aina silloin tällöin. ;)
Viime talvena kotkalaisen Ravintola Vaakun yrittäjä Niina Utter otti meihin yhteyttä.  Hän kutsui meidän koko perheen viettämään kesäistä viikonloppua merikaupunki Kotkaan.  Meidän ei tarvitsisi kuin saapua paikalle, he hoitaisivat loput.  Se tuntui sen verran uskomattomalta, että ihan heti emme uskaltaneet uskoa, saati sanoa lapsille mitään. Pelkäsimme, että jos juttu ei jostain syystä toteudukkaan, he pettyisivät. 
Mutta totta se sitten oli ja niin vain huomasimme istuvamme siinä äsken mainitussa taksissa matkalla Kotkaan.  Jo pelkästään se