Siirry pääsisältöön

Tourette Pirtsun silmin

Tokihan olin kuullut aiemminkin tästä sairaudesta, mutta ei se silti tullut heti mieleen, kun JP:n tapasin. Niin hyvin hän sen osasi minulta salata, että ajattelin toisen suunnilleen vain änkyttävän.
Hän oli niin tottunut häpeämään sairauttaan, että kertomisen jälkeen kielsi minua kertomasta kellekkään.
Eikö olekkin aivan äärettömän surullista!!?

Mutta minähän kerroin kaikille! :D
Vain siksi, ettei asiassa ole mitään hävettävää, eihän sille herranjestas VOI MITÄÄN.
Sanoin jo silloin, ja sanon edelleen, että mielummin neuropsykiatrinen oireyhtymä, kuin se, että olisi muuten terve, mutta kusipää. Sille kun ei ole lääketieteellistä diagnoosia.
Ja se se kuulkaas vasta surullista onkin!

Kun JP tapasi ekaa kertaa ystäviäni, häntä jännitti miten he ottavat hänet vastaan.
Lohdutin, että hei hetkinen, ne on naisia. Niitä kiinnostaa miltä sä näytät, ei se miltä sä kuulostat. (Todettakoon muuten tähän väliin, että rakastan aviomieheni puheääntä! Ja juu, myös ulkonäköä. Komea kuin mikä. Grrrrr.) 

Ei siis onnistu ihan sormia napsauttamalla saada toinen uskomaan, että ole oma itsesi, älä välitä mitä muut sanovat, älä välitä että kadulla tuijotetaan, älä välitä että jotkut ihmiset ovat idiootteja ja törkeä käytös kertoo ainoastaan heidän pienuudestaan.  
Mutta koko ajan parempaan mennään. Tieto lisää ymmärrystä.
Ja onneksi se idioottien osuus ihmisissä on todella pieni.

Mä itse ajattelen, että kyse on kuitenkin vain Touretesta. Tällä en missään nimessä halua loukata ketään enkä varsinkaan vähätellä, esim Jipellä tähän liittyy niin paljon kaikkea muutakin, että ei varmasti ole helppoa. Hän kertoo niistä sitten omassa postauksessaan.
Tarkoitan sitä, että on siistiä kun joku on erilainen!
Koska kuka edes haluaa olla normaali?!
Mitä TARKOITTAA normaali?
Eli vähän niinku tavallinen?
Eli siis yhtä kuin tylsä?!
Kuka haluaa olla tylsä ja tavallinen?
Jollain kummallisen sairaalla tavalla mä nautin, kun ihmiset hämmästyvät JP:n käytöstä. Pienet sarvet nousevat mun päähän ja ajattelen että ähäkutti, siinähän miettivät miksi tuo mies kiroaa vaimollensa, haukkuu huoraksi ja ämmäksi ja mä vaan hymyilen ja otan kädestä kiinni. :D
Eli en se minäkään ihan terve ja normaali ole. ;) :D

Mutta ei tämä tietenkään aina helppoa ole minullekaan. Tietenkin ottaisin tuon sairauden toiselta pois, jos pystyisin, mutta en pysty. Voin vaan ymmärtää ja olla tukena. Enkä tietenkään aina jaksa. TS on pahentunut viimeisen vuoden aikana paljon (siitä kerrotaan lisää myöhemmin) ja pelkästään sen aiheuttama "melusaaste" on uuvuttavaa. Meillä kun todellakin on se uusio-suurperhe ja itse olen yksityinen perhepäivähoitaja, eli kotonamme on päivisin omien lisäksi muutama alle kouluikäinen, niin eihän tämä arki helppoa ole.

Mutta onneksemme olemme korviamme myöten rakastuneita toisiimme, joten sillä jaksaa mitä vaan. Olemme toistemme parhaita ystäviä ja viihdymme keskenämme. Välillä tuntuu, että monet pitävät sitä outona, mutta eikös sen juuri niin pitäisi ollakin? Että elämänkumppani on se sun tärkein ihminen?  Emme me jatkuvasti mitään ällösöpöjä olla, hah, ei todellakaan. Olemme 24/7 yhdessä, me kaksi aivan äärettömän jääräpäistä ihmistä ja helposti voisimme kuristaa toisemme harva se päivä.. :D
Mutta ei, ainakaan vielä ei olla niin tehty. ;)

Kaikista "vaivoistaan" huolimatta elämä JP:n kanssa on enemmän kuin olisin koskaan voinut toivoa. Parempaa miestä saa hakea.
Tavallista elämää tämä sairaus ei siis estä. :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vitun spermanen läski ämmä mä nain sua perseeseen!

Järkytys! Eikö olekin kamalaa? Joku oikeasti kirjoittaa näin netissä, julkisesti, omalla nimellään?
Tekeekö mieli ilmoittaa jonnekin sopimattomasta sisällöstä?

Ennen sitä, lue eteenpäin.

Kysehän on siis Touretten syndroomasta johon liittyy coprolaliaa (pakonomainen tarve sanoa/toistaa rumia sanoja). Kaikilla sitä ei ilmene, mutta JP:llä se on vahvasti mukana.


Pyydän sinua kuvittelemaan...

Kuvittele, että voisit sanoa tuon otsikon lauseen koska vaan, missä vaan ja kelle vaan.
Lapsesi opettajalle? Kassaneidille? Anopille?
Kuvittele, että et voisi mitenkään estää sitä? Se vaan tulisi suustasi ulos.
Miltä se tuntuisi? Tekisikö mieli vajota maan sisään?

Tekisi.

Kuvittele oikein tarkkaan:
"Vitun spermanen läski ämmä mä nain sua perseeseen."
Puistattaako?

Kuvittele, että sanoisit, huutaisit, vittua monta kymmentä kertaa päivässä. Missä vaan.
Tai kusipäätä, homoa, runkkaria? Kaikkea putkeen minuutin ajan.
Lujaa.
Niin että henki meinaisi loppua.
Kuvittele, että MITÄÄN NÄISTÄ ET TARKOI…

Moi!

En edes yritä alkaa selittämään, miksi nyt on jo huhtikuu ja edellinen postaus on tehty syyskuussa...
Vaikka no, syitä olisi sata ja yksi.
Mutta en silti jaksa selittää. ;)
Menen siis suoraan asiaan ja kerron mitä meille kuuluu.

Talvi oli hankala, erityisesti JP:llä. Lääkekokeilut ahdistukseen ja paniikkihäiriöön veivät miehen niin huonoon kuntoon, että näin jälkeenpäin voi miettiä, olisiko lyhyt sairaalajakso ollut sittenkin ihan hyvä vaihtoehto.
Mutta jotenkin ihmeessä niistä lääkkeiden alkuoireista selvittiin ja nyt ne hyvät vaikutukset, joita haettiin, alkavat näkyä.
Se huono puoli niissä on, että touretten oireet ovat pahentuneet merkittävästi.
Mutta touretten kanssa on kuulemma helpompi elää, kuin jatkuvan ahdistuksen.
Myös JP:n kaularankaa operoitiin muutama viikko sitten, kolmannen kerran vuoden sisään. Jospa sekin ruljanssi alkaisi pikkuhiljaa olla ohi ja kuntoutuminen saisi kunnolla alkaa.

Mutta niin, jonkun verran ollaan siis käyty ihmistenkin ilmoilla. Ulkona syömässä, ka…

Kun salainen toivomus todeksi muuttui

Reilu pari vuotta sitten, ystävän viiskymppisillä, tapahtui kummia.
Jotain, mikä ehkä osaltaan johti siihen missä olemme nyt.

Olin vessassa puuteroimassa nenääni ja JP jäi yksin juhlasaliin, kymmenien vieraiden ihmisten kanssa. Yritin kiirehtiä pian takaisin, koska tiesin häntä ahdistavan uppo-outojen ihmisten seura.
Ihme, että suostui lähtemään koko juhliin, niin paljon TS häntä ahdisti ja hävetti tuolloinkin.

Siitä ei edes puhuttu.



Matkalla takaisin saliin kuulin naurunremakkaa ja kun pääsin ovelle, näkymä oli tämä:
JP oli koko porukan edessä, kaikkien katseet kääntyneinä häntä kohti. Fläppitaulun ja tussin kanssa hän piti jotain kummallista omaa stand up-showta?!
Tosta noin vaan, kylmiltään, valmistautumatta.
Aiheena hyvä ystävänsä synttärisankari.
Ihmiset nauroivat mahat kippurassa.
WTF? :D
Noh, istuin alas kuuntelemaan ja pakko myöntää, JP oli ihan hiton hyvä!
Silloin heräsi ensi kertaa ajatus siitä, että voisikohan olla mahdollista, että jonain päivänä, hän voisi pitää luen…