Siirry pääsisältöön

Kun salainen toivomus todeksi muuttui

Reilu pari vuotta sitten, ystävän viiskymppisillä, tapahtui kummia.
Jotain, mikä ehkä osaltaan johti siihen missä olemme nyt.

Olin vessassa puuteroimassa nenääni ja JP jäi yksin juhlasaliin, kymmenien vieraiden ihmisten kanssa. Yritin kiirehtiä pian takaisin, koska tiesin häntä ahdistavan uppo-outojen ihmisten seura.
Ihme, että suostui lähtemään koko juhliin, niin paljon TS häntä ahdisti ja hävetti tuolloinkin.

Siitä ei edes puhuttu.



Matkalla takaisin saliin kuulin naurunremakkaa ja kun pääsin ovelle, näkymä oli tämä:
JP oli koko porukan edessä, kaikkien katseet kääntyneinä häntä kohti. Fläppitaulun ja tussin kanssa hän piti jotain kummallista omaa stand up-showta?!
Tosta noin vaan, kylmiltään, valmistautumatta.
Aiheena hyvä ystävänsä synttärisankari.
Ihmiset nauroivat mahat kippurassa.
WTF? :D
Noh, istuin alas kuuntelemaan ja pakko myöntää, JP oli ihan hiton hyvä!
Silloin heräsi ensi kertaa ajatus siitä, että voisikohan olla mahdollista, että jonain päivänä, hän voisi pitää luentoa ihan oikeasta ja vakavasta aiheesta? Höystettynä toki omalla ääliöhuumorillaan, mutta suostuisikohan se joskus...
En muista, että ajattelinko tuolloin aiheeksi Tourettea, tuskin, mutta jotain. Joku hyvä aihe.
Tiesin, että JP olisi esiintyjänä hyvä, kunhan vain saisi jostain ihmeestä rohkeutta ja hyväksyntää.

Tuona iltana, alkoholilla oli osuutta asiaan. Tietenkin. ;)
Mutta jotain se muutti.


Koska kaksi vuotta myöhemmin, muutama viiikko sitten huhtikuussa, JP asteli (selvinpäin :D)  n.80 psykologian opiskelijan eteen Tampereen Yliopistolla.
Hän kertoi itsestään, Tourettesta, paniikkihäiriöstä, masennuksesta, OCD:sta jne. Opiskelijat esittivät kysymyksiä, JP vastaili.

Enpä osaa tarpeeksi suurin sanoin kuvailla sitä tunnetta, mitä minä vaimona tuolloin tunsin... Terveenkään ihmisen ei olisi helppo puhua kymmenien ihmisten edessä, monelle on vaikeaa jopa esitellä itsensä vieraassa porukassa.
Mutta siinä se nyt oli, mun rohkea rakas, joka oli uskaltanut laittaa itsensä likoon.



Hetki ennen alkua.



Tilaisuus kesti kaksi tuntia.
Aika todellakin loppui kesken.
Tästä me jatkamme ihan varmasti jossain kohtaa.
JP:llä on paljon annettavaa, tiedän sen.
Kukaan ei voi ymmärtää miltä Touretten syndrooma tai esimerkiksi paniikkihäiriö tuntuu, kuin vain toinen vertainen.
En minäkään voi sitä täysin ymmärtää.

Mutta matkaa on vielä.
JP:n omin sanoin, on hullua, että hän pystyy pitämään esitelmää Tourettesta lähes sadan ihmisen edessä, mutta ei puhettakaan yksin maitokauppaan menosta. Silloin kun hän on selkeästi porukan keskipiste, ja kaikki tietävät mistä on kyse, niin silloin kaikki on fine.
Mutta yksin, kauppaan.
No way!

Kummallinen on ihmisen mieli.



Kun olimme tekemässä lähtöä, ehdotin varovaisesti, että mitäs jos käydään ulkona syömässä. (Ei todellakaan käydä usein, koska JP ei siitä nauti).
Mikä tahansa paikka kävisi, saisi valita mieleisensä. Ajattelin, että menee sitten sekin reissu samoilla rauhoittavilla ja hei, kyllä tätä pitää edes vähän juhlistaa. :D


Ja niinhän me mentiin kebabille. :D


Seuraavalla viikolla saimme kymmeniä palautteita tuosta illasta:

"Suurkiitokset!! Kokemusasiantuntijailta oli äärimmäisen mielenkiintoinen ja lopussa teki mieli nousta seisaalleen taputtamaan. Kerroit hyvin avoimesti ja rohkeasti Tourettesta ja sain luennolta paljon uutta tietoa, joka edelleen poisti virheellisiä ennakkoluuloja. Omien sanojesikin mukaan suurelle yleisölle puhuminen tämänhetkisessä tilanteessasi ei ole helppoa, ja siksi olenkin erityisen kiitollinen tästä mahdollisuudesta, jonka meille soit vierailullasi. Haluaisin vielä kannustaa jatkamaan kokemusasiantuntijana luennointia; vaikuttavaa, koskettavaa ja ehkä tärkeimpänä, tietoa levittävää!"

"JP olet ihan mahtava tyyppi, todella hauska ja sympaattinen! Iso kiitos rohkeudesta tulla puhumaan näinkin suurelle yleisölle. Kaikki taisivat jopa tulla ajoissa luennolle (tämä harvinaista hehe), mikä osoitti varmasti sen, että kaikki olivat todella kiinnostuneita tapahtumasta. KIITOS ! :)"

"Epäilemättä yksi parhaimmista ja eniten käytännön tietoa antaneista illoista, joita mun opiskelu-uralla on tullut vastaan."



KIITOS TEILLE SINNE YLIOPISTOLLE! <3





Mutta. Toissa viikonloppuna oli toinenkin suuri koitos tälle keväälle.

Mehän olemme aina yhdessä, 24/7. Siksipä minun viikonlopun kestävä reissu Haminaan aiheutti jännitystä viikkotolkulla etukäteen.
Kuinka monet kauppareissutkin ovat jääneet välistä, kun JP ei ole pystynyt olemaan yksin kotona. Siksi ajatus siitä, että olemme erossa perjantai-aamusta sunnuntai-iltaan lievästi sanottuna ahdisti. Molempia.
Mutta niin vain siitäkin selvittiin.
Minä pystyin rentoutumaan Haminassa ja JP, isänsä avulla, selvisi viikonlopusta kotona.

Nämä saattavat kuulostaa naurettavilta asioilta, kebabilla-käymiset ja pari-yötä-erossa-olemiset, mutta meille ne ovat suuria juttuja. Ei missään nimessä itsestäänselvyyksiä.
Kun elämä on monta vuotta ollut "kahlittuna" pieniin ympyröihin, uudet kuviot ja muutokset pelottavat. 
Tuostakin kokemuksesta pitäisi vaan saada revittyä irti kaikki se onnistumisen ja selviämisen mukanaan tuoma tunne. Että kerta tästäkin selvisimme, seuraava kerta on taas vähän helpompi.



Nähdään siis täällä:



Aurinkoista viikkoa kaikille!
Kiitos kaikesta siitä tuesta, jota olette meille antaneet. :)












Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vitun spermanen läski ämmä mä nain sua perseeseen!

Järkytys! Eikö olekin kamalaa? Joku oikeasti kirjoittaa näin netissä, julkisesti, omalla nimellään?
Tekeekö mieli ilmoittaa jonnekin sopimattomasta sisällöstä?

Ennen sitä, lue eteenpäin.

Kysehän on siis Touretten syndroomasta johon liittyy coprolaliaa (pakonomainen tarve sanoa/toistaa rumia sanoja). Kaikilla sitä ei ilmene, mutta JP:llä se on vahvasti mukana.


Pyydän sinua kuvittelemaan...

Kuvittele, että voisit sanoa tuon otsikon lauseen koska vaan, missä vaan ja kelle vaan.
Lapsesi opettajalle? Kassaneidille? Anopille?
Kuvittele, että et voisi mitenkään estää sitä? Se vaan tulisi suustasi ulos.
Miltä se tuntuisi? Tekisikö mieli vajota maan sisään?

Tekisi.

Kuvittele oikein tarkkaan:
"Vitun spermanen läski ämmä mä nain sua perseeseen."
Puistattaako?

Kuvittele, että sanoisit, huutaisit, vittua monta kymmentä kertaa päivässä. Missä vaan.
Tai kusipäätä, homoa, runkkaria? Kaikkea putkeen minuutin ajan.
Lujaa.
Niin että henki meinaisi loppua.
Kuvittele, että MITÄÄN NÄISTÄ ET TARKOI…

Moi!

En edes yritä alkaa selittämään, miksi nyt on jo huhtikuu ja edellinen postaus on tehty syyskuussa...
Vaikka no, syitä olisi sata ja yksi.
Mutta en silti jaksa selittää. ;)
Menen siis suoraan asiaan ja kerron mitä meille kuuluu.

Talvi oli hankala, erityisesti JP:llä. Lääkekokeilut ahdistukseen ja paniikkihäiriöön veivät miehen niin huonoon kuntoon, että näin jälkeenpäin voi miettiä, olisiko lyhyt sairaalajakso ollut sittenkin ihan hyvä vaihtoehto.
Mutta jotenkin ihmeessä niistä lääkkeiden alkuoireista selvittiin ja nyt ne hyvät vaikutukset, joita haettiin, alkavat näkyä.
Se huono puoli niissä on, että touretten oireet ovat pahentuneet merkittävästi.
Mutta touretten kanssa on kuulemma helpompi elää, kuin jatkuvan ahdistuksen.
Myös JP:n kaularankaa operoitiin muutama viikko sitten, kolmannen kerran vuoden sisään. Jospa sekin ruljanssi alkaisi pikkuhiljaa olla ohi ja kuntoutuminen saisi kunnolla alkaa.

Mutta niin, jonkun verran ollaan siis käyty ihmistenkin ilmoilla. Ulkona syömässä, ka…